Maatiaispiha

Maatiaispiha on Virtain Kurjenkylässä, Ala-Heikkilän tilalla (entinen Kantolan torppa) toimiva pieni yritys, joka tuottaa ja välittää lähi- ja luomuruokaa lähiseudun asukkaille. Tilalla asustaa kaksi kyyttölehmää sonnin ja vasikoiden kera, kaksi suomenhevosta, kaksi vuohta ja suomenlammasta, maatiaiskanoja, mehiläisiä sekä koiria isäntäväkineen.  

Tilan töissä traktorin korvaa perinteisin työtavoin suomenhevostamma Vejali, joka mm. vetää auraa kasvimaalla ja polttopuut reellä metsästä. Myös muissa töissä kunnioitetaan perinteitä vahvasti ja tilan työt hoituvat mahdollisimman pitkälle luonnon puhtautta ja luontaista kiertokulkua vaalien. Heinät tehdään heinäseipäille, ruisleivät paistuvat tuvan vanhassa kiviuunissa ja omien kyyttöjen maidosta syntyy maukasta juustoa. Kasvimaan laidalla asustavat mehiläiset huolehtivat pölyttämisestä ja tuottavat luomuhunajaa myyntiin asti. Juurikkaat, yrtit ja pihan kukat ovat mahdollisimman pitkälti maatiaiskantaisia.

Torppa ympäristöineen tarjoaa hyvät puitteet erilaisille tapahtumille monine mahdollisuuksineen, ja majoitustilaa löytyy paitsi sisätiloista, myös aitoista. Vierailijoita kyyditämme talvisin reellä, kesäisin kärryillä pitkin Kurjenkylän maalaismaisemia. Voit myös tutustua vanhoihin työvälineisiin tiinuista, karstoista ja viikatteista kangaspuihin ja hevosvälineisiin.

Tervetuloa vierailulle tutustumaan eläimiin ja perinteisiin sekä nauttimaan luonnon ja maaseudun rauhasta!



Maatiaiskanoja tipuineen

Kyytöt ulkoilevat ympäri vuoden ja vasikat saavat imeä emiään puolivuotiaiksi

Loviisa-vuohi nauttii vieraiden huomiosta


 
Suomenhevonen Vermas

 Jaalalaiset suomenlampaat Laiku ja Pocahontas, takanaan osa mehiläispesistä

 
Vejali heinätöissä heinäkuussa 2014


 Kesän 2013 heinäseipäitä

Härkäpapuloistoa

 Kesän värejä

Kokko, jonka paikalle kylvettiin kaskinaurista